perjantai 11. toukokuuta 2012

Yksilöllistä

Jatkan vielä kouluaiheella. Olen lukenut muutamia kirjoituksia, joissa on kerrottu mihin inkluusio luokissa on johtanut. Sanahan tarkoittaa sitä, että luokissa on yhä enemmän toisenlaisia oppijoita, joilla on oikeus päästä lähikouluun. Idea tietysti pitää sisällään sen, että opettajilla on apunaan erityisopettajia ja avustajia tarvittava määrä. Arvatkaapa, toteutuuko käytännössä!

En ollenkaan tarkoita sitä, että kaikki ne, joilla on oppimisen kanssa ongelmia, olisivat häiriköitä. Osa toki on sitkeitä ponnistelijoita tai muuten vain hiljaisia. Mutta kun lapsi tarvitsee apua, on ihan luonnollista, että hän sitä pyytää. Jos luokassa sitten on 20 - 30 oppilasta, voi jokainen laskea, montako minuuttia opettajalla on aikaa yhtä oppilasta kohden. Lisätään vielä avunpyytäjien joukkoon ne, jotka eivät viitsi seurata kaikille tarkoitettuja ohjeita, vaan katsovat olevansa oikeutetuja saamaan ohjeet ihan henkilökohtaisesti. Ja lisätään tähän vielä rajoja kokeilevat murrosikäiset.

Nyt tähän tietysti sanotaan, että pitää löytää uusia opetusmenetelmiä. Väitän, että menetelmästä riippumatta monet oppilaat tarvitsevat apua. Kysykää vaikka taito- ja taideaineiden opettajilta. Niissä aineissa on paljon itse tekemistä, mutta samat keskittymiskyvyttömät sielläkin vievät opettajan ajan. 

Jos inkluusiosta halutaan pitää tiukasti kiinni eikä rahaa opetusryhmien pienentämiseen ole, näen ongelmaan vain kaksi mahdollista  ratkaisua, jos oppimistulokset halutaan pitää edes suurin piirtein entisellä tasolla. Ensimmäinen ratkaisu on se, että ryhmitellään oppilaat oppimiskyvyn mukaan. Ne, jotka kykenevät keskittymään tehtäviin ja ponnistelemaan pitkäjänteisesti muodostavat oman ryhmänsä. Toisen ryhmän muodostavat ne, joilla on puutteita näissä kyvyissä. Heidän kohdallaan harjoitellaan oppimaan oppimista eikä oppimistuloksilla ole niin suurta merkitystä. Kaikki kuitenkin arvioidaan samalla asteikolla (paitsi ne, joille laaditaan ihan omat erilliset oppimissuunnitelmat) ja kaikki ovat periaatteessa samalla tavalla jatko-opintokelpoisia. 

Toinen ratkaisu voisi olla jokaiselle sopiva sähköinen oppimisympäristö. Ainakin osa keskittymiskyvyttömistä oppilaista viihtyy sähköisen aineiston parissa. Tällaisten aineistojen kehittely vaatisi suurta rahallista panostusta yhteiskunnalta. Toki kustantajat tekevät omaa materiaaliaan, mutta ei siitä ainakaan toistaiseksi ole ratkaisuksi. Tällaisen suomenkielisen aineiston kehittely on kallista eikä varmaan tuota ihmeemmin. Se ei saisi olla vain työkirjan viemistä tietokoneelle, vaan ihan aidosti verkkoaineistoa, esimerkiksi pelien tapaan etenevää. Lisäksi koulujen konekanta on melko vanhaa, siihenkin pitäisi satsata. Taitaapa olla utopiaa tämäkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti