keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Elämyksellisyys on taitolaji

Olen sattuneesta syystä käynyt useammassa näyttelyssä lyhyen ajan sisällä. Osa on mielestäni ollut varsin onnistuneita. Huonompiakin kokemuksia on ollut. Jos näyttelyä esittelevällä verkkosivulla on "liian" komea kuva, voi pettyä, kun näyttely muodostuukin vain joistakin teksteistä ja kuvista, jotka on kiinnitetty telineisiin, ständeihin, mikä niiden suomenkielinen nimitys lieneekin.

Sitten on niitä, joissa on pyritty elämyksellisyyteen. On liikkuvaa kuvaa, ääntä, ajan tyyliin pukeutuneita oppaita, draamaa ja ties mitä. Taisin yhdessä tekstissä aiemmin kommentoidakin, että vain hajut puuttuivat keskiaikaa kuvaavasta näyttelystä. Itsekin voi päästä kokeilemaan jotain ikivanhaa työsuoritusta. Hyvähän se on, että elämyksiä saa. Varmaan se avaa näkökulmaa historiaan. Pitää vain muistaa kaksi asiaa. Ensinnäkin kilpailu on kovaa. Ammattilaisten isolla rahalla tekemiä "historiallisia" dokumentteja ja draamoja on vaikea voittaa pienellä budjetilla. Pahimmillaan vaikutelma voi olla säälittävä. Toiseksi meitä tosikoitakin on jonkinmoinen määrä katsojien joukossa. Me haluamme nähdä aitoja esineitä mahdollisimman hyvässä katseluympäristössä. Emmekä halua osallistua. Miellytä siinä sitten kaikkia!

Taidenäyttelyt ovat yleensä varma nakki. Saa, mitä luvataan. Ihan viime aikoina olen kumminkin törmännyt yli-innokkaisiin oppaisiin/vartijoihin, millä nimellä nämä näyttelysaleissa päivystävät nyt taidemuseoissa kulkevatkaan. Teki jo mieli sanoa, että anna minun nyt katsella rauhassa. Tai että en todellakaan aio varastaa aarteitanne. Pikkuisen hienovaraisempaa toimintaa, kiitos!

Tiedän, minua on vaikea miellyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti