Sammuta itte

Oulussa on tapana, että uteliaat ryntäävät palopaikalle, pahimmat jo ennen palokuntaa. Ovat tientukkeena, apuahan heistä ei ole eikä nykyisin yleisön apua palopaikalla kaivata. Toisin oli ennen, kun matkat taittuivat hitaasti eikä palokuntaakaan välttämättä ollut.

Vanha rakennuskanta oli aika paloherkkää. Erityisesti kuivat pärekatot syttyivät helposti kipinästä. Myös avotulta jouduttiin käsittelemään paljon. Vahinkoja sattui. Kylän talot olivat usein tiiviinä ryhmänä, jolloin pahimmassa tapauksessa koko kylä saattoi palaa kerralla.  

Silmäilin taannoin Mouhijärven palovakuutusyhdistyksen historiikkia. Sen on laatinut Simo Penttilä. Siinä kerrottiin eri kyliin sijoitetuista paloruiskuista, joita palovakuutusyhdistys hankki tai ainakin avusti niiden hankinnassa. Niillä ja ihan vesiämpäreillä yritettiin tulipaloja sammuttaa. Usein kuitenkin päädyttiin vain suojelemaan muita rakennuksia. Onhan ymmärrettävää, ettei valoilleen päässeelle tulelle miesvoimin toimivalla ruiskulla kovin paljon voitu. Veden saantikin saattoi olla hankalaa. 

Penttilä viittaa tekstissään siihen, että aina ei väki ryhtynyt kovin innolla sammutuspuuhiin. Töllistelijöitäkin oli ja pahansuopuutta naapuria kohtaan. Suoremmin sama asenne kävi ilmi jossakin lehtijutussa. Muistaakseni kyse oli Aamulehdessä 1900-luvun alkuvuosina ilmestyneestä nimimerkki Kannon kirjoittamasta "Kirje Mouhijärveltä"-katsauksesta. Siinä sanottiin, että toisinaan palopaikalla apua pyydettäessä saattoi vastaukseksi kuulua: "Sammuta itte!" Nämä lienevät kuitenkin olleet poikkeuksia. Useimmat ymmärsivät - jos ei muuta niin oman etunsa nimissä - osallistua sammutustoimiin.