maanantai 25. maaliskuuta 2013

Rangaistuksista

Kun tutkin Turun keskusvankilan aineistoja SSHY:n jäsensivuilta, kiinnitin huomiota tuomioiden pituuteen. Oletukseni oli, että tuomiot olivat aiemmin ankarampia. Selailin ihan "satunnaisotannalla" rippikirjasivuja 1860-luvulta, ja valokuva-albumeita 1870-, 1880- ja 1890-luvuilta. Jokaisen vangin kohdalle oli niissä merkitty rangaistusajan pituus. Lisäksi selasin Aamulehtiä 1910-luvun alusta etsien tietoja raastuvan- ja käräjäoikeuksien tuomioista. Niiden kohdalla on tietenkin huomattava, että mahdolliset valitukset ylempään oikeusasteeseen saattoivat muuttaa tuomiota.

Turun keskusvankilassa oli paljon vakavista rikoksista tuomittuja. Joukossa oli lukuisa määrä taposta tuomion saaneita. Rangaistuksen pituus oli kuudesta kymmeneen vuotta. Varkaudesta vankilassa piti istua kahdesta kolmeen vuotta, ryöstöstä puolestaan kahdesta viiteen vuotta. Murhapolttotuomion pituus oli viidestä kymmeneen vuotta. Pahoista aikeistakin rangaistiin: varkausaikeesta (ehkä kyse oli yrityksestä) sai jopa kolmen vuoden kakun. Lievempiä tuomioita annettiin esimerkiksi viinanvalmistuksesta (puoli vuotta) ja rikoksesta nimeltä edsöre (10 kuukautta). Ruotsalais-suomalainen laki- ja virkakielen sanasto kääntää viimeksimainitun rauhawalaksi, jonka merkitystä en tiedä. Olisiko kyse ollut jonkinlaisesta valan rikkomisesta? Rikoksen toistuessa rangaistukset kovenivat. Kolmas varkaus saattoi tuottaa elinkautisen rangaistuksen. Murhasta näkyi tuomitun elinkautiseen.

Aamulehti uutisoi myös pienemmistä rikoksista, joita käräjillä oli käsitelty. Maskun käräjäoikeus tuomitsi syytetyn metelöinnistä käräjäpaikalla neljäksi kuukaudeksi ja 18 päiväksi vankilaan. Törkeästä pahoinpitelystä tuomittiin tekijä Tampereen raastuvanoikeudessa yllättäen vain kuudeksi kuukaudeksi vankilaan. Samassa lehdessä kerrotaan Vaasan hovioikeuden antaneen väärän rahan valmistamisesta kaksi vuotta ja sen kaupitsemisesta viisi vuotta kuritushuonetta yhdelle ja samalle henkilölle. Tuomioita ei ilmeisesti yhdistetty, koska syytetty sai myös sakkotuomion lievemmästä rikoksesta. Turun raastuvanoikeus tuomitsi kirjeitä avanneen ja niistä rahaa varastaneen postiljoonin kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

Oletukseni tuntuu siis pitävän paikkansa. Tuomiot olivat kovempia kuin nykyiset vastaavista rikoksista annetut. Tosin on huomattava, että yllä mainituista tiedämme vain lopputuloksen, emme tuomioon vaikuttaneita seikkoja.


2 kommenttia:

  1. Hei, rauhanvalan rikkominen tarkoittaa rikosta, joka kohdistuu kuninkaan erityisesti suojelemaan kohteeseen eli ns. kuninkaanrauhan piirissä olevaan tapahtumaan, henkilöön tai asiaan. Esimerkiksi kotirauhan, käräjärauhan, kirkkorauhan jne. rikkominen merkitsi rauhanvalan rikkomista. Myös joulurauhan julistuksessa mainitut korotetut rangaistukset liittyvät rauhan rikkomiseen. yst.terv. AL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. Paljon olisi opittavaa rikoshistorian(kin) saralla. Nyt vain lähinnä amatöörinä ihmettelen ääneen...

      Poista