lauantai 5. lokakuuta 2013

Valoa pimeyteen

Valon määrässä on tapahtunut huikea muutos minun elämäni aikana. Olen aina ollut sähkövalon piirissä, mutta 50-luvun muutamaa hehkulamppua ei kannata edes verrata nykyiseen. Tehottomat pihavalot (jos sellaisia olikaan), ei tievalaistusta, autoja vain harvoin liikenteessä eikä naapureiltakaan pirtin hehkulamppua kummempaa kajastanut. Pimeässä siis kuljettiin. Eipä se kauheasti haitannut, kun ei kummemmasta tiedetty. Taskulampun sentään sai ottaa pimeään lähtiessään, mutta sitäkin tuli käyttää säästeliäästi.

Sähkölaitoksia on Suomessa perustettu jo 1800-luvun puolella, lähinnä isompiin kaupunkeihin. Valokuva näyttää, että julkiset rakennukset olivat jo saaneet sähköt uuden vuosisadan koittaessa. Minulla ei ole tiedossa, mitä tahtia köyhempiä kaupunginosia sähköistettiin. Ainakaan Tampereen valtauksen jälkeen 1918 Tammelasta otetussa kuvassa ei törrötä yhtään sähköpylvästä pystyssä. Ovatko sitten menneet nurin vai eikö sellaisia ole ollutkaan? 1910-luvulla sähkölaitoksia alkoi syntyä maaseudullekin. Silti kesti 50-luvulle asti ennenkuin nykyisellä Pirkanmaalla syrjäisemmät kolkat oli saatu sähköistettyä. Öljylampun valossa siis toimittiin monessa paikassa vielä sodan jälkeen. Kaikissa taloissa sellainen taisi olla sähkökatkon varalta. Sota-aikaan käytössä olleita karbidilamppuja en muista nähneeni muuta kuin museossa.

Pakko laittaa tähän kuva Tammerkoskesta. Vanhaa kuvaa en valiettavasti löytänyt. Lähde: wikimedia


Nykyihminen taitaisi tuntea itsensä turvattomaksi, jos joutuisi liikkumaan vallan pimeässä. Varmaan pimeys tarjoaisikin hämärähommille suojan erityisesti taajamissa. On siinä silti puolensakin. Kun pääsee ihailemaan tähtitaivasta ja revontulia ilman valosaastetta, on kokemus hieno. Kaupunkilainenkin siinä herkistyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti