maanantai 6. tammikuuta 2014

Digitaaliarkisto avaa aineistojaan

Kiitos Suku Forumin, huomasin, että Digitaaliarkisto on avannut yli sata vuotta vanhat dokumentit kotikoneilta katsottaviksi. Ainakin osa aineistosta on sellaista, joka on jo aiemminkin ollut tallennettuna Digitaaliarkistoon, mutta sitä tutkiakseen on pitänyt hakea käyttölupa ja mennä arkiston koneelle. Aiempi 125 vuoden raja aiheutti aika hassuja tilanteita. Jostain 1830-luvulta alkanut muuttaneiden luettelo vaati arkistokäynnin, koska se jatkui 1890-luvulle. Eipä tuolloin muuttaneista kukaan ollut ollut hengissä herranaikoihin. Pinnoja arkistolaitokselle linjan muuttumisesta.

Sitten rupesin itsekkäästi pohtimaan, mitä uutta nyt sain. Perusmateriaalissa (rippikirjat, kastettujen, vihittyjen, muuttaneiden ja haudattujen luettelot) en hirveästi. SSHY on digitoinut tutkimiani seurakuntia erittäin hyvin jäsensivuilleen. Parhaita aivan sadan vuoden rajaan saakka, osin alkuperäisistä asiakirjoista. Äkkiä katsoen tutkimistani seurakunnista vain Mouhijärvelle tuli lisätietoa. Kastettuja, vihittyjä, muuttaneita ja haudattuja saa nyt katsella kotikoneelta pitemmältä ajanjaksolta kuin SSHY:n sivuilla on. Ja saattapa olla hukkateillä joku Kangasalle(?) muuttanut. Jokohan hänen vaiheensa nyt selviäisivät? Kuvanlaatu on Digitaaliarkistossa usein parempi, tosin enemmänkin 1700-luvun ja 1800-luvun alun aineistoissa. SSHY:n valttina taas ovat kattavat hakemistot.

Lähde: Digitaaliarkisto

Kirkonarkistoissa on kuitenkin muutakin kuin tuota sukututkijan perusaineistoa. Kirkon- ja pitäjänkokousten pöytäkirjoja, rikosluetteloita, kirkkokurinalaisten luetteloita, kiertokoulujen oppilasluetteloita, rokotusluetteloita, lasarettimaksuluetteloita jne. Niitä on digitoinut nimenomaan arkistolaitos. Jos niitä uuden linjauksen mukaisesti nyt saadaan lisää vapaasti luettaviksi, on muutos erittäin tervetullut. Ainakin itseäni tuo 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku kiinnostaa kovasti. Jos vielä entisen Turun ja Porin läänin henkikirjat saataisiin digitoiduksi 1910 vuoteen asti (tai samalla kai vuoteen 1920), olisin kovasti tyytyväinen.

2 kommenttia:

  1. Henkikirjojahan on digitoitu (pääosin 5 vuoden välein) ja nyt ne ovat saatavissa vuoteen 1910 saakka. Digihakemistoon on tehty niihin myös jonkin verran hakemistoja, esim: http://digihakemisto.appspot.com/index_sarja?sartun=230014.KA&atun=316314.KA&amnimeke=Turun+ja+Porin+l%C3%A4%C3%A4nin+henkikirjat&sarnimi=Henkikirjat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huomasin itsekin, että nyt Turun ja Porin läänin henkikirjat 1900 - 1920 (viiden vuoden välein, kuten mikrofilmitkin) on digitoitu. Mielestäni etsin niitä melko hiljattain, mutta en silloin löytänyt. Olisin silloin hakenut niihin käyttöluvan, joka tietysti vieläkin tarvitaan 1915 ja 1920 henkikirjoihin.

      Poista