maanantai 3. helmikuuta 2014

Sukututkimusohjelmia riittää

Tämän jutun lähtökohta on, että eräs aloitteleva sukututkija kysyi, mikä sukututkimusohjema hänen kannattaisi valita. Jouduin sanomaan, että en osaa antaa vastausta. Riippuu niin paljon siitä, mitä ohjelmalta toivoo ja edellyttää.  Tarkoitan sitä, että kaikki ohjelmat varmaan pystyvät tallentamaan tutkijan hankkiman tiedon luotettavasti. Mutta jos on tekemässä sukukirjaa, verkkojulkaisua tai keräämässä tietoja yhdessä useamman ihmisen kanssa, saattavat tarpeet olla erilaisia. Joku haluaa, että hän saa ohjelmaansa päivityksiä vielä vuosien päästä, toinen on valmis värkkäämään gedcomien kanssa.



En edes yritä tehdä tähän kattavaa luetteloa sukututkimusohjelmista. Mainitsen vain muutamia esimerkkejä: SukuJutut, Legacy, Gramps ja Family Tree Builder. Niin ja Sukuohjelmisto 11, vaikka en tiedä sen nykytilanteesta. Sukupuunsa voi rakennella Geneanetiin, Geniin, Ancestryyn, FamilySearchiin ja ties minne. Osaan noista liittyy mahdollisuus joko vain pyörittää sukututkimusohjelmaa omalla koneella tai sitten julkaista sukupuunsa verkossa.




Itselläni on käytössä SukuJutut ja sen vanhahtavista verkkosivuista huolimatta olen ollut siihen melko tyytyväinen. Perinteisiä sukutauluja hiukan laajentaen tekstiä ja kuvia lisäämällä olen rakentanut sukututkimussivut verkkoon. Tuntuu, että sillä tavalla tietoihin säilyy parempi kontrolli. Toki olen valmis tietoja jakamaan, jos joku on niistä kiinnostunut. 



Mitäkö neuvoja sitten annoin aloittelijalle? Tutustu ohjelmien ilmaisiin demoversioihin. Käy niiden verkkosivuilla ja yritä selvittää, kehitetäänkö ohjelmia edelleen. Katso, mitä käyttäjät kertovat niistä erilaisilla keskustelupalstoilla. Mieti, haluatko ohjelman vain omalle koneellesi vai laajempaa verkkoyhteistyötä. Muista, että tietokonemaailmassa vain muutos on pysyvää.

Edit: Luettelosta unohtuivat vielä mahdollisuudet tehdä suoraan sukukirja syöttämällä tiedot valmiisiin pohjiin. Sellainen on esim. Perhekirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti