sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Pahvikortteja

Sain taannoin vinkin, että voisin kirjoittaa jotakin aiemmilla vuosikymmenillä käytössä olleista pahvisista korteista. Olen ne ohimennen maininnutkin tekstissä, jossa käsiteltiin iltamista ja muista tilaisuuksista tiedottamista. Nyt kuitenkin innostuin kaivamaan kotiarkistossa säilyneet kortit esiin ja tarjoilen niistä malliksi tässä muutaman.  Niiden historiasta en tiedä tarkemmin. Vanhimmat näkemäni ovat 20-luvulta ja uusimmat sodanjälkeiseltä ajalta. Oletan niiden olleen hinnaltaan edullisia, koska niitä tuntuu lähetelleen melko varatonkin väki. 

Eniten olen nähnyt iltamakutsuja. Niitä on sekä seurojentaloille että nurkkatansseihin. Tässä malliksi yksi, oletettavasti 40-luvun loppupuolelta. 

Paljon on ollut liikkeellä myös rippikoululaisten toisilleen antamia muistokortteja. Jotkut painattivat niitä omalla nimellään. Toiset tyytyivät kirjoittamaan valmiiseen korttiin, kuten tässä.

Oma suosikkini kotiarkiston korttien joukossa on kuitenkin tämä kutsu korvikkeelle. Se oli lähetetty postissa, kuorikin on tallessa.


Myös muutama tyhjä kortti on säilynyt. Vaikuttaisi, että ne on leikattu jostain isommasta arkista. Reuna ei ole ihan suora. Ajattelin joskus käyttää tyhjäksi jääneet kortit, ehkä kuitenkin digitaalisessa muodossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti