maanantai 25. toukokuuta 2015

Eliasta etsimässä

En muista, monestiko olen mahtanut mainita Elias Juhonpojan, joka rippikirjojen mukaan on syntynyt 1799 Pirkkalassa. Saattaa ollakin, mutta ei ole tullut kirjatuksi kastettujen luetteloon. Hän ei nimittäin ole 5.5.1799 syntynyt Elias Juhonpoika Syvänoja. Tämä asusti Pirkkalassa myöhemminkin elämänsä varrella. Minun Eliakseni muutti jossain vaiheessa Hämeenkyröön. Hän avioitui siellä 1827 ja siitä lähtien tiedän hänestä kaiken tarpeellisen.  Olen tarkistanut niin Pirkkalan, Ylöjärven kuin Harjunkin sopivaan aikaan syntyneet Elias Juhonpojat, mutta kaikkien heidän tiensä veivät jonnekin muualle.

Tässä yhtenä päivänä huomasin, että Eliaksen lapsen kummina toiminut Juho Juhonpoika oli rippikirjan tietojen mukaan tullut Pirkkalasta 1810. Sukulainen? Yllättäen löysin hänet muuttaneiden luettelosta ja tiedon, että hän oli Wiikin Jaakolan torpasta Pinsiöstä. Pappi ei oikein näyttänyt tunteneen perheen asioita, ehkäpä yhteyksiä Pirkkalan kirkolle ei juuri pidetty. Siispä katsomaan, keitä Jaakolassa asui tuohon aikaan.

Leike vasemmalla on SSHY:n jäsensivuilta Pirkkalan rippikirjasta vuosilta 1801 - 1813. Ja totta tosiaan, siellä on Elias. Mutta onko hän oikea Elias? Edellinen rippikirja (1768 - 1800, alla oleva leike myös SSHY:n jäsensivuilta) ei häntä vielä tunne, mutta ei kyllä velipoika Mattiakaan, joka sentään syntyi 12.9.1793 Ylöjärvellä ja tuli merkityksi kastettujen luetteloon Pirkkalassa. Rippikirjan mukaan perhe oli tullut saman vuoden maaliskuussa Kyröstä. 

Aiemmasta rippikirjasta löytyy myös äiti, Saara Heikintytär, jota ei sitten jälkimmäisessä enää ole ja Juho onkin merkitty leskeksi.  Hiskistä en Saaran kuolemaa esille saanut. Pitää vielä katsoa Pirkkalan haudattujen luettelo, kenties hän ei esiinny siellä omalla nimellään. Toisaalta muuttotieto tuntuisi vihjaavan Saaran olleen elossa 1810.









Mahdollisesti oikea Elias? En tiedä vielä. Yritän nyt paikallistaa perhettä Hämeenkyröstä ennen ja jälkeen Pirkkalassa olon. Se on vähän niinkuin neulaa etsisi heinäsuovasta, nimet kun ovat niin tuiki tavallisia. Viljakkalan, Hämeenkyrön ja Ylöjärven (Pirkkalan) rajoilla tuntuu porukka liikkuneen edestakaisin vilkkaasti. En ole kuitenkaan vielä luovuttanut. Syntymävuosien perusteella minulla on arvaus Saaran ja Juhon alkuperästä, mutta kovin vaikea heidän jälkiään on seurata. Kerron joskus, onnistuinko tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti