perjantai 30. tammikuuta 2015

Kuvia - Mäkistä ja Gallen-Kallelaa

Muutama viikko sitten Aamulehdellä oli jokin jakeluhäiriö ja sen näköislehti oli silloin kaikille auki. Luin lehdestä jutun Aatto Mäkisen valokuvista. En valitettavasti voi linkittää juttuun, koska en ole maksanut lehden lukemisesta. Mutta noihin Mäkisen valokuviin. Ikaalislaisen kuvaajan Aatto Mäkisen (1899-1945) kuvista on luetteloita Suur-Ikaalisten Sukututkijat ry:n sivuilla. Myös joitakin kuvia on nähtävänä. Sivulla sanotaan, että luetteloita on tulossa. En tiedä, ovatko ne jo tällä hetkellä täydelliset. Viimeksi niitä on päivitetty touko- ja kesäkuussa viime vuonna.

Mäkinen on kuvannut Ikaalisissa (kuvia yli 8000 kappaletta), Parkanossa, Jämijärvellä, Kihniössä, Hämeenkyrössä, Kurussa, Honkajoella ja Suodenniemellä. Lisäksi on joitakin kuvia Pohjois-Suomesta, lähinnä Kemistä ja Torniosta. Jos sukua on asunut 1900-luvun alkupuolella noilla seuduilla, kannattaa luettelot tarkistaa. Kuvista peritään viisi euroa kappaleelta plus mahdolliset käsittelykulut, mikä ei sinänsä ole paha hinta. Yhdistyksen sivuilta ei valitettavasti käy ilmi, saako kuvia tuohon hintaan julkaista. Aamulehden jutussa siitä saattoi olla maininta, joka ei valitettavasti jäänyt mieleen.



Gallen-Kallela maalaamassa Kansallismuseon freskoja 1928. Gallen-Kallelan museon valokuva-arkisto.

Tänään Aamulehti sitten tiesi kertoa, että Gallen-Kallelan Museo on digitoinut taitelijan lähes 400 valokuvan kokoelman. Mikä parasta, kuvat ovat vapaasti katsottavissa ja kopioitavissa Flickr-palvelussa. Lisäksi niille luvataan vapaa käyttöoikeus, kunhan lähde eli museo on ilmoitettu. Kuvat on julkaistu Creative Commons Attribution -lisenssillä (CC-BY). Kyse on valokuvista, ei maalauksista. Kuvissa on Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) itse, mutta myös perhettä, ystäviä ja tuttavia. Käykääpä itse katsomassa. Varmaan tulen hyödyntämään kuvia näissä blogikirjoitelmissani.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Suuret kuolonvuodet

Sukututkimuksen parhaita puolia on mielestäni se, että se auttaa tajuamaan historian suuria tapahtumia. Esimerkkini tulee taas Mouhijärveltä. Olen toki ties kuinka kauan tiennyt, että 1600-luvun loppuun sijoittuivat pahat katovuodet, joiden vuoksi merkittävä osa - joidenkin lähteiden mukaan kolmasosa - väestöstä kuoli. Ehkä silloinkin kuoltiin enemmän kulkutauteihin kuin suoranaiseen nälkään. Ajankohta on kuitenkin aika kaukainen, enkä ole kovin paljon noita nälkävuosia pohtinut.

Kun selasin henkikirjoja, tulin etsineeksi Hiskin avulla myös esivanhempieni kuolinaikoja. Aika monelle noutaja oli saapunut 1697. Niinpä päädyin lukemaan tuon vuoden haudattujen luetteloa tarkemmin. Se olikin varsin säntillisesti laadittu, numeroidut rivit ja kaikki. Miten lienevät papit jaksaneet, riittihän heillä työtä, joka ei varmasti tuntunut helpolta. Numeroituja rivejä on 611. Samalle riville on toisinaan kirjattu kaksikin vainajaa, lieneekö heidät laitettu samaan hautaa. Sen lisäksi tulee kolmisen tiheästi kirjoitettua sivua, ilmeisesti eri papin hautaan siunaamia seurakuntalaisia. Hiskin mukaan tuona vuonna kuoli 754 mouhijärveläistä. Luvussa ovat mukana myös Suodenniemen haudatut. Edellisenä vuonna haudattuja oli 80 ja sitä edellisenä 46. Vuonna 1698 kuoli 16 seurakuntalaista. 

Mouhijärven haudattuja 1697. Lähde: Digitaaliarkisto

Tuolta ajalta ei Mouhijärveltä ole väkilukutilastoa. Henkikirjoihin merkittyä väestöä oli pitäjässä noina vuosina  700 - 800, lisäksi oli tietysti iso määrä lapsia ja jonkun verran vanhuksia. Tähän suhteutettuna kuolleiden määrä 1697 oli valtava, vaikka lieneekin mahdoton sanoa, kuoliko väestöstä kolmannes vai neljäsosa. Taidan olla sillä tavalla yksinkertainen ja mielikuvitukseton, että vasta tällaiset hyvin konkreettiset tiedot herättävät minut pohtimaan asiaa, tässä tapauksessa 1600-luvun lopun kuolonvuosia.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Hajamietteitä henkikirjoista 2/2

Naiset esiintyvät henkikirjoissa usein pelkillä etunimillä. Niinpä on hyvin mahdollista, ettei esiäidin patronyymi koskaan selviä, jos historiakirjoja ei aikakaudelta ole. Kirkontilejäkin kannattaa yrittää tutkia, vaikka useimmiten niissä ei ole naisista edes sitä etunimeä. Jonkun vaimo tai äiti on kuollut ja sillä hyvä. Ellei tämä esiäiti sitten ole tullut sakotetuksi jostakin. Tuomiokirjoistakin voisi olla apua, mutta harva kai ryhtyy niistä nykyisillä vähäisillä hakemistoilla pelkästään patronyymiä etsimään. No, joka tapauksessa olin iloinen, kun Mouhijärven joissakin varhaisissa, muistaakseni 1630- ja 1640-luvun henkikirjoissa oli vaimoillakin patronyymit.

Joskus joutuu miettimään tulkintaa pitempään. Erään tilallisen ensimmäinen vaimo oli selvästikin Beata, sitten oli pariin peräkkäiseen henkikirjaan kirjattu Brita ja sen jäkeen taas Beata. Onko kyseessä a) kirjaajan virhe vai b) kolme peräkkäistä vaimoa Beata, Brita ja taas Beata. Kumpikin mahdollisia, mutta a-vaihtoehto ehkä tässä tapauksessa todennäköisempi. Vähän samantapainen tilanne syntyy, jos vaimo välillä puuttuu yhden vuoden henkikirjasta. Oliko miehellä mahdollisesti kaksi Walborg-nimistä vaimoa?

Jos nainen kulkee henkikirjassa merkinnällä mor, ei siitä välttämättä voi vetää johtopäätöstä, että hän olisi tilallisen äiti. Voi olla myös äitipuoli. Pitää tarkistaa. Kuka olikaan hänen isänsä vaimo hänen arvioituna syntymäaikanaan? En myöskään lähtisi esittämään, että miniä tai vävy on naapuritalosta pelkästään sillä perusteella, että sieltä katoaa samanniminen tytär tai poika samana vuonna kuin uusi tulokas ilmestyy taloon. Sen sijaan avioitumisvuotta tuota kautta voi hakea, jos miniän tai vävyn alkuperä selviää muuta kautta.

Kokonaisen talon häviämiseen henkikirjasta voi olla syynä autioituminen. Ei kuitenkaan aina. 1660-luvulla(?) tapahtui kirjaamisessa muutoksia. Aiemmin tilat kirjattiin sen mukaan, mihin niiden verot käytettiin. Niinpä samaa kylää saattaa olla useammassa  paikassa. Tuolloin siirryttiin kylittäiseen kirjaamiseen. Kannattaa siis varhaisissa henkikirjoissa varalta tarkistaa koko pitäjä. En tiedä, oliko sama tyyli kaikkialla, mutta ainakin Ylä-Satakunnan alisessa kihlakunnassa muutos näkyi selvästi.




Laviaa vuoden 1657 henkikirjassa. Lähde: Digitaaliarkisto

maanantai 19. tammikuuta 2015

Hajamietteitä henkikirjoista 1/2

Täsmennyksenä, että nyt on kyse lähinnä  Mouhijärven 1600-luvun henkikirjoista. Muutaman kerran otin katsoakseni, minkä ikäisenä kastettujen luetteloon merkitty talon tytär tai poika ilmestyi henkikirjaan. Tarkistin, ettei lapsi ollut kuollut  pienenä eikä perhe ollut antanut nuoremmalle sisarukselle samaa nimeä. Ihan 100-prosenttista varmuutta tämä menettely ei anna, mutta ainakin yritetty on. Sain sen käsityksen, että nuoret merkittiin henkikirjaan ensimmäisen kerran suunnilleen 17-vuotiaina. Muistaakseni virallisesti näin olisi pitänyt tapahtua jo 15-vuotiaana. En tiedä, oliko henkikirjoittajalla käytössään kastettujen luettelo tai millä systeemillä hän henkirahoja keräsi.

Vanhemmilla ei varmaan ollut mitään sitä vastaan, että talon nuorison iät ilmoitettiin vähän alakanttiin. Ja jos perheeseen syntyi toistakymmentä lasta, ei todellista syntymävuotta aina ollut helppo muistaakaan. Henkikirjoittaja ei kaiketi kiertänyt joka talossa. Riittikö siis perheenpään ilmoitus ruokakunnastaan? Pitikö lapset tuoda näytille? Entä jos ei kastettujen luetteloita ollut?

Onhan tietysti mahdollista sekin, että 15-vuotias oli laitettu naapuritaloon palvelukseen. Eipä häntä sieltä muiden etunimellä mainittujen renkien ja piikojen joukosta tunnista. Näistä epävarmuustekijöistä johtuen rupesin laskemaan henkilölle arvioidun syntymävuoden vähentämällä 16 vuotta siitä vuosiluvusta, jolloin hänet ensimmäisen kerran merkittiin henkikirjaan. Näin syntymävuosista sai arvioita, jotka tarkkuudessa tuskin häviävät kuoliniän perusteella lasketuille.

Heidät löytäisi jo kirkonkirjoistakin. Severin Falkman 1882, Talonpoikaisnainen ja -tyttö Ruokolahdelta, wikimedia

Sukulaisuussuhteita piti katsoa aika tarkasti, erityisesti tilanteessa, jossa tila siirtyi isältä pojalle. Saattoi olla, että naimattoman nuoren isännän äiti (tai äitipuoli) tuli joskus merkityksi tämän vaimoksi ja sisarukset hänen lapsikseen. En tiedä, oliko kyse kopioinnista vai rippikirjoista poikkeavasta logiikasta. Henkirahaa maksamattomia ei vielä tuolloin kirjattu, ainakaan niissä pitäjissä, joita olen nyt katsellut. Olihan vanhaemäntä tietysti entisen (vielä elossa olevan) isännän vaimo ja sisarukset yleensä hänen lapsiaan. Henkikirjoja kannattaa seurata vuosi vuodelta. Siltikin jonkun vain pari kertaa kirjatun ja sitten muualle muuttavan asema voi jäädä epävarmaksi.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Rautatietä rakentamaan vai minne?

Olen joskus lyhyesti maininnut Henrik Abraham Packalenin, esisetäni, joka toimi seppänä Vesilahden Onkemäen Aliöyrässä (kuinkahan tuo nimi pitäisi taivuttaa?). Hän asui kylässä kymmenkunta vuotta ennen kuin rippikirjan (linkki vain SSHY:n jäsenille) mukaan 1869 pyysi mainetodistuksen jonnekin, josta paras arvaukseni on rautatie. Pappi on lisäksi merkinnyt, että ei tiedä, missä Henrik oleskelee. Muuttaneiden luettelo ei 50-vuotiasta seppää tunne. Voi tosin olla, että isän ja pojan muuttovuodet ovat merkinnöissä vaihtaneet paikkaa, koska August muutti Karunaan 1869. Ei Henrikiä tosin löydy edellisen vuoden luettelostakaan.

Kyllähän rautatietä tuohon aikaan rakennettiin ja seppiäkin luultavasti rakennustöissä tarvittiin. Vuorossa taisi noina vuosina olla rata Riihimäeltä Pietariin. Nälkävuosina liikkuneet kulkutaudit tappoivat paljon myös ratatyöläisiä. Olisiko Henrik kohdannut matkansa pään pian työmaalle tultuaan? Se voisi selittää, miksei mitään tietoa hänen kohtalostaan tullut kotiseurakuntaan. Muutenhan 1800-luvun loppupuolella elettiin aika vakiintuneissa oloissa ja viesti kuolemasta olisi varmaan saavuuttanut Vesilahden. Harmittaa tuo himmeä teksti. Onhan se hiukan noloa, kun ei 1860-luvun tekstistä saa selvää.

 Lähde: pixabay

Nämä minun Packalenini olivat varsin tavallista väkeä: käsityöläisiä, torppareita, maatyöläisiä. Yritin etsiä Henrikiä Historiallisesta sanomalehtikirjastosta. Jos vaikka vaimo olisi kaipaillut häntä lehti-ilmoituksella. Ei kuitenkaan tärpännyt. Packaleneista on kyllä vaikka kuinka paljon juttua lehdissä, mutta he ovat yleensä hiukan "hienompiin" sukuihin kuuluvia. En ole tarkistanut, onko ratatyömailta esimerkiksi palkkaluetteloita olemassa. Ei sellaisen selaaminen kovasti edes houkuttele. Toistaiseksi annan siis mielikuvitukseni laukata Henrikin kohtalon suhteen.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Siunattu Digihakemisto

Kerroinkin suunnitelmistani käydä läpi henkikirjoja saadakseni kenties muutaman varhaisen esivanhemman lisää. Nyt olen keskittynyt Mouhijärveen ja erityisesti aikaan 1635 - 1748, jolta on olemassa sekä historia- että henkikirjat.  Historiakirjat alkavat vasta 1665. Kummatkaan eivät liene täysin kattavia. Oman epäilykseni mukaan pitäjän reunoilta on viety lapsia kasteelle naapuriseurakuntiin. Tai sitten papit eivät ole muistaneet kirjata kaikkia kastettuja. Ihan jokaisen vuoden henkikirjoja ei vielä liene digitoitu vai puuttuisivatko ne kerrassan, en tiedä. Joka tapauksessa kirjat täydentävät hyvin toisiaan.

Henkikirjojen läpikäyminen sujui yllättävän nopeasti, kiitos Digihakemiston. Joku ystävällinen sielu on sinne merkinnyt nykyisen Pirkanmaan alueen henkikirjoja. Tutkiminen on siis suhteellisen nopeaa, kun vertaa tilanteeseen ilman minkäänlaista sisällysluetteloa. Siitäkin on kokemusta. Toki useimpien tallenteiden alussa on jonkinlainen luettelo, mutta oikean sivun esille kaivaminen on sitä kautta  paljon suuritöisempää. Henkikirjathan löytyvät tässä tapauksessa Turun ja Porin läänin tileistä, hiukan eri otsikoiden alta. On suoraan henkikirjoja, mutta varsinkin varhaisemmat ovat tositekirjoissa ja lisäksi joitakin vuosia on otsikolla Porin läänin maa- ja henkikirja. 

Mouhijärven henkikirjaa 1673. Lähde: Digitaaliarkisto

Digihakemistoon on esimerkiksi vuodelle 1673 merkitty Lempäälän, Pälkäneen, Kangasalan, Oriveden, Kuoreveden, Ruoveden, Keuruun, Messukylän, Teiskon, Pirkkalan, Tyrvään, Vesilahden, Kyrön, Ikaalisten, Mouhijärven ja Karkun henkikirjat. Kutakuinkin samat löytyvät myös muilta vuosilta. Suuri kiitos sille, joka niitä on sinne ahkeroinut. Tuntuukin, että tästä voi tulla isompi urakka, esivanhempia kun on asunut monella noista mainituista paikkakunnista. Tosin osassa seurakuntia rippikirjat alkavat jo 1600-luvun lopussa.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Miten syrjäkylien ihmiset tiesivät milloin oli joulu?

Tuo kysymys nousi mieleeni joulun aikoihin, kun välillä joutui miettimään, mikä viikonpäivä oli menossa. Vilkaisu kännykkään tai tietokoneeseen kertoi tilanteen. Mutta jos otetaan ajankohdaksi vaikka 1600- ja 1700-luvut, niin tavallisella kansalla ei tainnut olla kalentereita käytössään. Erilaisia, lähinnä pyhimysten mukaan nimettyjä päiviä kyllä oli pitkin vuotta ja ne olivat kai aika tärkeitä, jos vanhoihin sanontoihin on uskomista. Mutta niitä koskee sama kysymys: mistä syrjäkylän asukas tiesi, oliko mikkelinpäivä eilen vai tänään.

Papeilla kai oli jonkinlaisia kalentereita apunaan kirkkovuotta seuratessaan. Kirkonkyläläiset ja lähikylien asukkaat saattoivat käydä kirkossa päivittämässä ajanlaskunsa. Mutta entä ne, joilla kirkolle oli kymmeniä kilometrejä, kenties hankalaa taivalta, jota ei kaikkina aikoina pystynyt edes kulkemaan?

Ihan teoreettisesti voisi tietysti ajatella jonkinlaista tukkimiehen kirjanpitoa päivistä. Puukolla viiva puukappaleeseen ja seitsemäs aina poikittain. En kuitenkaan muista tällaista missään nähneeni. Luulisi, että joku olisi säilynyt jossain vanhan talon ullakolla. Ja vaikka tällainen olisikin ollut käytössä, pitäisi silti esimerkiksi pääsiäisen ajankohta jotenkin tietää. Tasauspäivä ja täysikuu kun voivat sattua hankalasti lähekkäin. Eikä kevätpäiväntasausta ole kovin helppo määrittää ihan vain päivän pituutta ihmettelemällä.
Oletan, että jotenkin tieto kulki kirkonkylältä eteenpäin syrjäkylille saakka ihmisten mukana. Joku kulkija tai ainakin naapurikylässä pistäytyjä aina oli. 

Tällainenkin tukkimiehen kirjanpito on wikimedian mukaan jossainpäin maapalloa käytössä.

Sukututkijan ei siis ehkä kannata murehtia, jos ei epäselvästä merkinnästä saa ihan tarkkaa syntymä- tai kuolipäivää esivanhemmalleen. Kellon ja kalenterin puuttuessa sitä ei ehkä tarkasti tiedettykään. Pappi toki tiesi kaste- ja hautauspäivän, jos vain muisti merkitä sen ajallaan kirjoihinsa.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Alkaneen vuoden suunnitelmia

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Pidin vähän lomaa kirjoittamisesta ja keskityin joulun aikana omaan sukututkimukseen, mikä olikin tosi kivaa taas vaihteeksi. Jouluakin on vietetty ja ihmisiä tavattu, joten ei tämä pelkkää koneella istumista ole ollut.

Olen aika lailla oman sukuni selvittänyt niin pitkälle kuin kirkollisia lähteitä käyttäen pääsee. Puolison suvusta kyllä puuttuu vielä jotakin, koska olen jäänyt odottamaan digitoinnin etenemistä. Enää ei millään haluaisi ruveta lainaamaan mikrofilmirullia. Digitoinnin tämänhetkinen tilanne pitääkin tarkistaa ihan lähiaikoina.

Nyt tein päätöksen katsoa, mitä henkikirjat pystyvät antamaan omalle tutkimukselleni. Aloitin Mouhijärvestä, koska siellä rippikirjat alkavat 1748, mutta historiakirjoja on olemassa jo vuodesta 1665. Ajattelin, että henkikirjat ja historiakirjat tukevat sopivasti toisiaan. Toisekseen Mouhijärveltä on käytettävissä Iso-Iivarin talonhaltijaluettelot ja SAY, jos omat tulkinnat rupeavat epäilyttämään. Lisäksi tiesin, että useimmat Mouhijärven esivanhemmistani ovat olleet talollisia, joten mahdollisuus löytää heitä henkikirjasta on suhteellisen hyvä. 

Loman aikana jäin koukkuun henkikirjojen tutkimiseen. Eipä uskoisi, että sellainen on mahdollista. Kerron yksityiskohtia joskus tarkemmin. Homma on hidasta, koska lähteitä on lähes joka vuodelta. Saadakseni keskittyä paremmin tähän tehtävään, päätin hiukan harventaa blogin ilmestymistä. Kun tähän saakka olen kirjoitellut kolmisen kertaa viikossa, saa tästä eteenpäin pari kertaa viikossa riittää. 

Henkikirjoillahan voi jatkaa tutkimusta myös toisesta päästä, siis 1900-luvulta. Vaikka kirkollisia lähteitä ei saa käsiinsä, antaa arkistolaitos kyllä käyttöluvan henkikirjojen selaamiseen sukututkimuksen takia. Minulla taitaa itse asiassa olla sellainen voimassakin Turun ja Porin läänin henkikirjoihin. Siispä ensin Turkuun ja myöhemmin kenties Hämeenlinnaan.

Mouhijärven (Suodenniemen) henkikirjaa 1650. Lähde: Digitaaliarkisto