perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kauppiaaksi ryhtyneitä Pirkkalasta 1890 vai 1910?

1800-luvun lopun ja seuraavan vuosisadan alun maakauppiaista ja muistakin kauppiaista on jonkun verran tietoa olemassa, tosin hajallaan. Jonkun nimismiespiirin arkistosta muistan löytäneeni heidän tekemiään elinkeinoilmoituksia. Pari matrikkelin luontoista kirjaa on olemassa, nimiä en valitettavasti ulkoa muista. Patentti- ja rekisterihallituksen arkistossa on tietoa lakanneista yrityksistä, sieltäkin voi löytää kauppiaita. Aika niukasti informaatiota on kaikissa noissa lähteissä, mutta sekin voi riittää suku- tai kylätutkimukseen.

Lähde: Digitaaliarkisto

Yhtenä päivänä huomasin Digitaaliarkistossa Pirkkalan kihlakunnan maakauppiaiden luettelon 1890. Tai siis noin Digitaaliarkiston teksti väittää, itse luettelossa päiväykset ovat vuodelta 1910. Ja tarkennettuna kyse on vuoden edellisellä puoliskolla aloittaneista kauppiaista. Pirkkalan kihlakuntaan kuuluivat tuolloin ainakin Kangasala, Vesilahti, Messukylä, Lempäälä, Pälkäne ja varsinainen Pirkkalan pitäjä. Viimeksi mainittu, joka käsitti nykyisen Nokian ja alueita Tampereesta (Pispala, Hyhky), varsinaisesti kiinnosti minua. 

Luettelo kertoo, että kilpailua oli. Hyhkyssä Simolan talon mailla olivat kauppaliikkeen avanneet  teknikko Johan Aleksander Nordling (maakauppa) ja kauppias Valo Väinö Paananen (kauppaliike). Pispalan Provastin mailla kauppaa olivat alkaneet harjoittaa kauppias Frans Väinö Eriksson (maakauppa), kauppias Frans Juho Lehto (maakauppa) ja konttoristi Reinhold Leo Valdemar Vanamo (kauppaliike). Lisäksi kauppias Kaarle Adolf Kaakkuri oli avannut maakaupan Pirkkalan kylän Kierikan talossa. Mikä lienee ollut maakaupan ja kauppaliikkeen ero?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti