lauantai 22. lokakuuta 2016

Tuomas, puuseppä ja muurarimestari

Tuomas Tuomaanpoika Krapi syntyi 1772. Hänet lienee kastettu jossain muualla kuin Karkussa, ja rippikirjat tietävät vain hänen syntymävuotensa. Linkin rippikirjasta hän näyttää katoavan. Ennen sitä hän on ilmeisesti saanut sukunimen. Sotilas vai käsityöläinen?  Kumpikin sopisi talollisen nuoremmalle pojalle, josta ei isäntää tullut. Hiski tietää kertoa, että Tuomas Grandell on saanut kaksi lasta Karkussa. Hänet vihittiin 1796 Leena Antintytär Pännärin kanssa. Leenakin on tuolla rippikirjan sivulla avioliittomerkinnällä varustettuna.

Mihin siis perhe lähti Krapilta? Taas Hiski tulee apuun. Tuomas Grandellista ja Leena-vaimostaan on merkintöjä Kurussa, Ahlaisissa ja Porissa. Jos hän Karkussa oli muurarimestari, mainitaan hänet Ahlaisissa ja Kurussa myös puuseppänä. Monitaitoinen rakentaja? Mutta eihän sukututkimusta Hiskin varassa tehdä. Kurun rippikirjoista perhe löytyy sekä 1790 - 1801 että 1803 - 1808. Lienevätkö käväisseet välillä Karkussa, kun Ahlaisten rippikirja kertoo heidän tulleen sieltä 1810. Lasten nimet täsmäävät niin hyvin, että sama perhe tässä on kyseessä.

Lähde: pixabay

Muutto Poriin on sitten Hiskin varassa, toistaiseksi. Kaupungissa näkyy säilyneen tuon ajan muuttokirjoja, joten perheen tulon ehkä voi selvittää ja toivottavasti asuinpaikankin. Rippikirjaa ei tee mieli selata sivu sivulta. Useampi muutto ei liene ollut käsityöläisillä mitenkään tavatonta 1800-luvun alussakaan. Itsellä ei ole tainnut noin ahkeria muuttajia tulla vastaan, mutta sehän ei todista mitään. Varsinkin tuo Kurun-keikka mietityttää.

1 kommentti:

  1. Kyllä kävivät Karkussa. Muuttokirja löytyy täältä:
    http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17797&pnum=99

    T. Anne

    VastaaPoista