keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Hautasi kummulle en tulla mä voi...

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että 1918 sodassa kuolleista punaisista julkaistiin lehdissä kuolinilmoituksia. Tarkoitan tässä maksullisia ilmoituksia, en seurakunnan julkaisemia kuolleiden luetteloita, joita niitäkin oli ainakin paikallislehdissä vuoden 1918 loppupuolelta alkaen. Maksullisia ilmoituksia olen nähnyt niin ikään paikallislehdissä, mutta myös alueellisissa työväenlehdissä. Tällä kertaa yritän etsiä niitä nimenomaan jälkimmäisistä. Varsinaiset paikallislehdet jätän muille.

Työväenlehtien löytäminen 554 digitoidun lehden joukosta ei ole ihan helppoa. Kansan Lehti tulee mieleen, mutta se ei ilmeisesti ilmestynyt vuoden 1918 loppupuolella eikä myöhempiä numeroita ole digitoitu. Samanlainen on tilanne Sosialidemokraatti-lehden kohdalla. Tutkitaanpa siis erilaisten Kansan-alkuisten lehtien sisältöä. Ainakin Kansan Voima ja Kansan Sana ilmestyivät 1919. Haun voi rajata haluamiinsa vuosiin, mikä helpottaa etsintää. 

Kansan Voima alkoi ilmestyä 1919 Sortavalassa. En tiedä, oliko sillä jokin edeltäjä. Joka tapauksessa lehti julkaisi 18.2.1919 Juho Turusen kuolinilmoituksen. Siinä hänen vaimonsa kertoi, että Juho ammuttiin Viipurissa 21.5.1918. Lempi Nordlund puolestaan ilmoitti 3.2.1919 Kansan Sana-lehdessä, että hänen miehensä Fredrik oli ammuttu Tampereen vankileirillä toukokuussa 1918.

Kovin paljon tällaisia ilmoituksia ei selaamissani lehdissä ollut siihen nähden, että punaisten puolella olleita kuoli sodassa ja erityisesti sen jälkiselvittelyissä tuhansia. Useimmat omaiset tarvitsivat rahansa tärkeämpiin asioihin. Myös pelko hillitsi ilmoittelua. Arvelenkin, että vain kaikkein vahvimman vakaumuksen omanneet halusivat kertoa näin läheisensä poismenosta ja varmaan samalla myös protestoida näiden kokemia vääryyksiä vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti